Olen AINA pitänyt joululahjoista. Niitä on mukava saada, mutta myös mukavia antaa.
Äitini ja siskoni ovat jo monen vuoden aikana yrittäneet saada minut ylipuhuttu siihen että me aikuiset emme ostaisi lahjoja toisillemme, mutta en ole siihen suostunut!
Ei ole joulua ilman lahjoja!
Nyt olin kuitenin miettinyt asiaa, koska tiesin että meillä on valtavan paljon muita menoja joulukuussa, joten ehdotin itse heille ettei tänä vuonna ostettais mitään. Voitte kuvitella, passasko se heille erittäin hyvin. Taisin soittaa nämä ikävät puhelisoitot maanantaina.
No, olen ennen maininut että uusin ja intohimoisin (kauhee, että edes kirjoitan näin ;-) harrastus on nykyään savitöiden teko. Käyn sekä kurssilla että teen niitä kotona. Itselläni ei ole polttouuni, joten niitä poltetaan ja lasitetaan toisessa paikassa. Keskiviikkona kävin hakemassa ensimmäinen erä savitöitä, jotka yllätys, yllätys olivat ihan siedettäviä.
HETI kävi mielessä että TON voisin antaa äidilleni, kun taas TOI sopisi TODELLA hyvin siskolle! Hitto, ainut ongelma oli että olin jo sopinut heidän kanssa ettei lahjoja anneta :-( !
Ei auttanut muu kuin laitta heille viesti:
"Hör ni ni, nu ser det i allafall ut att bli några små julklappar Made by me! Jag fick nämligen första omgången Rimmikeramikgrejer hem idag o de var t.o.m. "presentdugliga". Så tar tibax "inga-julklappar-alls-snacket! Lite måste det ju vara, hih!
eli
"Kuulkas, nyt näyttää kuitenkin siltä että on tulossa pieniä joululahjoja Made by me! Sain nimittäin eka Rimmikeramiikkatavara-erä tänään ja ne olivat jopa "lahjakelpoisia". Eli perun "ei-osteta-ollenkaan-joululahjoja-puheeni"! Pitäähän niitä olla vähän, hih!"
Sisko hyppäs varmasti riemusta kun huomas että niitä "kuppeja" ja "kippoja" alkaa tulla joka ikiseen juhlapyhään ;-D
Tiedän, OLISIN voinut yllättää heidät ja nauttia antamisen ilosta, mutta kuten mainitsin, on myös tosi kiva saada, HEH!
Hyvää viikonloppua!
Friday, 14 November 2008
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
0 comments:
Post a Comment