Se on vanha, kaksikerroksinen, hirsirunkoinen ja on rakennettu 1900-luvun alussa.
Koko talo on rempattu, kuitenkin vanhaa kunnioittaen.
Jokainen on toivottavasti joskus elämässään tuntenut sisimmäissään astuessaan tiettyyn taloon/asuntoon että "TÄMÄ on KOTINI" , niin kävi meille kun astuttiin tähän taloon eka kerta. Tiedettiin välittömästi että TÄMÄ on SE OIKEA paikka meille!
Talo on minulle erittäin rakas, en voisi tällä hetkellä kuvitella asuvani missään muualla.
Niin tyhmältä kuin tämä kuulostaa niin alla oleva asia kuitenkin askarruttaa:
Olen aikaisemminkin asunut vanhassa talossa, mistä löytyi hiiriä yllikyllin, varsin näin syksyllä, mutta tässä talossa on ollut yksi ainut hiiri koko tämän puolitoista vuoden aikana.
Sekin oli onneton pikkuhiiri joka vahingossa seikkaili ruokasalissa ja tv-huoneessa, ihan paniikissa. Viritettiin hiirenloukku joka napsautti kiinni 10 minuutissa, jolloin hiiren tassuttelukin sai ikävän loppu. Sen jälkeen meillä ei ole ollut hiiren hiirtäkään talossa.
Joo, tiedän, eihän siitä kannattaisi marista, sehän on hyvä juttu, yksi ongelma vähemmän. Tuntuu vaan oudolta etteivät tule tähän taloon, yleensä niitä löytyy vaikka kuinka paljon.
Hitto, etteikö sittenkin kummittele (kirjoitin siitä aikaisemmin, toki ruotsiksi, mutta silti).... oisko se syy siihen etteivät hiiret tule tänne?
Vai johtuuko se meidän hiirenkarkoittimista jotka ovat päällä ympäri vuoden?
No, ehkäpä ei olisi pitänyt tästäkään kirjoittaa...tänä vuonna talo on tietysti täynnä joka sortin rottia.... =/
3 comments:
Mullekin kävi samalla tavalla kun mentiin eka kertaa katsoon meidän mökkiä. Heti tuli tunne että: Tää on kyllä vielä joskus mun!
Ja kyllä mä voin tuoda teille niitä hiiriä.....
T: Maija
Voi Maija, oikein hävettää kun ei olla VIELÄKÄÄN käyty teidän mökillä....mutta eiköhän me jossain vaiheessa :)!
Kiitos kun olisit valmis luopumaan kotieläimistäsi, en kuitenkaan usko, että sinä eläinystävänä, pystyisit niin julmaan tekoon että veisit hiiret heidän kodistaan...siis TEIDÄN kodista ;-)
Post a Comment