Vanhoja muistoja

Tänään sataa vettä oikein urakalla, ei puhettakaan että vois tehdä yhtään mitään ulkona. Toisaalta, ihan mukava koska aika kului nauramiseen, nimenomaan vanhoille muistolle.
Pitkin hampain mieheni suostui siihen että kirjoittaisin osa niistä, siis ei ollut väliä jos kirjoittaisin omista mokista, mutta onhan niitäkin olemassa missä hän toimii sankarina ;-D

Yksi moka joka en KOSKAAN unohda tapahtui kun asuin Kemiössä Sisun Urheilutalolla. Itselläni oli kännykkä, mutta talosta löytyi myös kiinteä puhelinliittymä. Kyseisenä päivänä oma känny oli hukassa, eikä löytynyt mistään, ei sitten mitenkään, joten fiksuna naisena älysin soittaa lankapuhelimesta siihen.
Kännykkä löytyi kun pirinä kuului, nostin sen ja näin että soittaja on SISU (tallennettu sillä nimeellä) jolloin ajattelin "aijaa, Sisulta soitetaan" ja hölmöjen perikuvana vastasin "haloo" ennen kun tajusin että olin itse soittanut.... Siinä seisoin, kännykkää toisessa kädessä ja langaton luuri toisessa....Siitä olisi tietysti voinut tulla mielenkiintoinen keskustelu :) Muistan vieläkin miten aattelin "ONNEKSI täällä ei ketään muuta kuin minä!" Ja nyt kerron hölmönä tarinani teille :)).

Toinen tarina kertoo ajasta kun elettiin kaukosuhteessa mieheni kanssa. Autot / moottoripyörä liikkui melkein joka vkl Kokkolan ja Kemiön välissä. Mies on aina ollut hurjapää, vauhtia löytyy, eikä hän pelännyt etsiä nopein reitti jotta about 500km taittuisi mahdollisimman nopeasti. Niin tälläkin kertaa: Pikkuteitä pitkin hän lähti yhtenä sunnuntaina ajamaan Kemiöstä Kokkolaan, oli niin tietävinään ajoreitin. Yhdessä vaiheessa hän ohitti huoltoaseman, mutta hän ei kuitenkaan pysähtynyt.
Meni tunti ja jossain vaiheessa hän soitti mulle, saisi vähän juttuseuraa... Juteltiin niitä näitä, mies totesi että oli ehdottomasti löytänyt nopein reitti! yht'äkkiä tuli hiljasta, sen jälkeen kuului kauhee kirominen !"#¤%&/()=! Ajattelin että nyt jäi kiinni ylinopeudesta, mutta mies sanoi että "#¤%&/()=?, nyt hän ohitti SAMAN huoltoaseman kun tunti sitten!!!!! Siinä vaiheessa hän kurvasi aseman pihalle ja osti itselleen kartan!! Nauroin, nauroin, nauroin eikä hänkään voinut tehdä muuta kuin nauraa!

Kolmas ja viimeinen tarina tältä erää kertoo sekin samasta ajasta:
Pojallani oli synttärit, niitä vietettiin urheilutalon kahvilassa. Lapsia oli ainakin 25 kpl, joten äitini lupautui avustajaksi juhlien aikana.
Olin leiponut sitä sun tätä, täytekakkukin, vaikkei ole mitenkään mun lempparihomma, enkä kovinkaan hyvä siinä. No, kakun näköinen kakku täytteineen loisti juhlapäivänä pitkällä pöydällä. Synttärijuhlien teemana oli Batman, joten olin ostanut sikakallis Batmakoriste (lepakko) ja värjännyt kuohukermankin keltaiseksi karamellivärillä.
Lapset söi kuitenkin kaikkea muuta paitsi täytekakkua, mikä sinänsä oli odotettavissa, mutta äitini päätti juhlien jälkeen että maistaisi, olihan se sääli ettei kukaan ollut koskenut kakkuun.
Hän otti ison palan ja maistoi sitä, jonka jälkeen hän totesi ILMAN että edes kysyin mitään: Vet du, det här smakar faktiskt S-K-I-T!??!!! Eli: Tiedätkö, tää maistuu kyllä P-A-S-K-A-L-L-E!!??!! Otin saman tien koko kakun ja heitin roskikseen! Äitini kysyi oliko toi nyt tarpeellista, jolloin vastasin että kenelle nyt tarjottais paskanmakuista kakkua???

Jälkeenpäin ollaan naurettu asialle vaikka kuinka monta kerta, mutta en ole sen jälkeen perinteistä kakkua tehnytkään, ainoastaan mansikka- ja marenkikakkua!

Että sillee...ehkäpä kerron lisää tarinoita jossain vaiheessa!

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!!